joulu
19

19.12.2017 18:00 - 21:00

Hämäläis-Osakunnan Leffaklubin tarkoitus on tarjota yhdessäoloa elokuvaviihteen parissa ja edistää osakuntalaisten tietoisuutta eri elokuvan tyylilajeista.

Leffaklubin pääasiallinen toiminta koostuu osakunnalla järjestettävistä leffailloista, joita pyritään järjestämään vähintään kerran kuussa lukukausien aikana. Leffaillat ovat avoimia kaikille osakuntalaisille ja maksuttomia. Leffaillan aikana katsotaan valkokankaalta yksi tai useampia elokuvia.

Leffailloista ilmoitetaan ajoissa osakunnan sähköpostilistalla ja muita sopivia kanavia käyttäen. Tilaisuuksissa tarjoillaan naposteltavaa. Elokuvatoiveita voi ehdottaa sähköpostitse leffaklubin puheenjohtajalle. Leffaklubi pyrkii tarjoamaan mahdollisimman monipuolisen ja vaihtelevan kattauksen osakuntalaisia kiinnostavia elokuvia.

Leffaklubi järjestää myös satunnaisesti yhteislähtöjä elokuviin. Mahdollisuuksien mukaan vieraillaan myös muissa elokuvaharrastukseen liittyvissä paikoissa. Kohteet valitaan osakuntalaisten kiinnostuksen mukaisesti. Kerhon taloudellisesta tilanteesta, osanottajien määrästä ja tapahtuman kustannuksista riippuen vierailujen osanottajilta voidaan periä pieni osallistumismaksu.

Lisätietoja kerhon toiminnasta saat puheenjohtajalta.

  • Kirjaudu virkailija-alueelle