Venetsialaiset goes Koivuniemi

Päiväys: 26/08/2022 - 27/08/2022
Aika: 17:46  -  15:46

Venetsialaiset on elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana. (Lähde: Wikipedia)

Jo perinteeksi muodostunutta juristikerhon fuksimökkiä vietetään tänä vuonna venetsialaisten merkeissä 26.-27.8. Tällä kertaa jurristit ovat yhdistäneet voimansa fuksivaliokunnan kanssa, ja mökille saapuu juristien ja juristinmielisten lisäksi osakunnan tutoreita ja fuksivastaavat! Iske siis kaksi, tai oikeastaan kolme, kärpästä yhdellä iskulla ja tule

1) juhlimaan venetsialaisia
2) tutustumaan juristikerhoon
3) tutustumaan osakuntafuksin elämään
+1 nauttimaan Koivuniemen ainutlaatuisesta tunnelmasta!

Viikonloppuun lähdetään yhteislähdöllä Helsingin päärautatieasemalta klo 17:10. Lähijuna kurvaa Oitin asemalle alkuillasta, josta kävellään lyhyt pyrähdys Koivuniemeen. Voit myös saapua paikalle omin päin. Perjantai-iltana sitsataan klo 19:30 alkaen ja tutustutaan toisiimme venetsialaisten hengessä. Illan hämärtyessä päästään nauttimaan myös saunasta ja paljusta (ja yrittämään uutta paljun väkimääräennätystä). Kesäisäntä tarjoilee lauantaina aamupalaa, ja kotimatkalle lähdetään iltapäivällä omien aikataulujen mukaisesti.

Viikonloppu kustantaa fuksille 5 euroa ja osakuntaciviksille 10 euroa. Ilmoittautuminen tapahtuu Kide Appin kautta 10.8. klo 13:00 alkaen! Hintaan sisältyy sitsiruoat ja -juomat, sauna, palju sekä aamupala. Lipunmyyntiin pääset tästä: https://kide.app/events/319013b4-c6b7-482b-a8c5-c1b3ac7924d1 .

Kesäisäntä tarjoilee juomia Koivuniemessä, mutta omat juomat ja ruoat ovat myös sallittuja, ruoat jopa suotavia. Koivuniemessä on käytössä grilli ja keittiö myös omia eväitä varten.

Olit sitten phuksi 22, aiempien vuosien phuksi, jonkin muun alan fuksi tai n:nen vuoden opiskelija, olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään juristikerhon ja osakunnan fuksivastaavat, jotka saat kiinni numeroista
044 298 9834 (Anne / Juristikerhon fuksivastaava)
040 355 9484 (Henna / osakunnan fuksivastaava)
044 303 2512 (Vilhelmiina / osakunnan fuksivastaava)

MITÄ? Venetsialaiset goes Koivuniemi
MISSÄ? Kesähuvila Koivuniemi, Oitti
MILLOIN? 26.-27.8. Yhteislähtö rautatieasemalta perjantaina klo 17:10, sitsien alkumaljat klo 19:30
MIKSI? Koska fuksit ovat meille tärkeitä ja parempaa varaslähtöä orientaatioviikkoihin ei ole tulossa!
DC? Mökki ja venetsialaiset
LIPUT? Kide App ke 10.8. klo 13:00: https://kide.app/events/319013b4-c6b7-482b-a8c5-c1b3ac7924d1. Fuksi 5 euroa / Hämiksen civis 10 euroa