Hämäläis-Osakunta eli Hämis on maamme suurin osakunta ja yli 350-vuotias poikkitieteellinen opiskelijajärjestö. Hämiksen jäsenillä on käytössään nelikerroksinen, Kampin sydämessä sijaitseva osakuntatalo ympäri vuorokauden. Talosta löytyvät myös saunatilat, ikioma kirjasto ja opiskelijaravintola Osakuntabaari. Kuka tahansa Helsingin yliopiston opiskelija voi liittyä – et tarvitse siteitä Hämeeseen!

Koko kesäkauden ajan Hämiksen jäsenten käytössä on kesähuvila Koivuniemi Hausjärvellä. Hämiksellä järjestetään ympäri vuoden hulppeita juhlia ja hauskoja tapahtumia, ja osakunnan laaja kerhotarjonta varmistaa, että voit harrastaa osakunnalla juuri sitä, mikä sinua kiinnostaa. Hämiksen tilat täyttyvät viikoittain muun muassa illanistujaisista, tanssitunneista, kuoro- ja orkesteriharjoituksista ja lautapelailusta. Jäsenet voivat myös hakea Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoja ja stipendejä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Päävirkailijoiden tervehdys

Hei fuksi,

Lämpimästi tervetuloa Hämäläis-Osakunnalle eli Hämikselle. Jokaisella osakuntalaisella on oma syynsä liittyä osakunnalle. Toisille osakunnasta muodostuu ”se” yhteisö opiskelujen aikana, toiset taas päättävät vierailla satunnaisemmin tai vain hyödyntää osakunnan tarjoamia palveluja. Oli syy juuri sinulle mikä tahansa, kannustamme ottamaan kaiken irti fuksivuodesta osakunnalla.

Osakunta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua ihmisiin eri aloilta ja upeita opiskelijaelämän mahdollisuuksia. Hämiksellä pääsee tekemään kaikkea aina lautapeli-illoista mökkeilyyn ja viinimaisteluista monen sadan hengen bileisiin. Ovemme ovat auki jokaiselle hämisläiselle, joka haluaa päästä osaksi vertaistaan vailla olevaan yhteisöön.

Vinkkaamme jokaista fuksia lähtemään rohkeasti mukaan toimintaan. Osakunnalla on loistava mahdollisuus lähteä tekemään juuri itsesi näköistä toimintaa. Hämiksen tilat, toimintaryhmät ja muut resurssit mahdollistavat sinulle mieluisan osakuntaelämän luomisen. Päävirkaiilijoilta, tuutoreilta ja muilta osakuntalaisilta voit aina kysyä rohkeasti ja pyytää apua, jotta pääset alkuun osakunnalla. Tässä Fuksihämäyksessä on myös tuhti paketti tärkeimmistä infoista. Tervetuloa mukaan!

– Olavi, Essi ja Sanna

Jäseneksi liittyminen

Hämiksen jäseniksi voivat liittyä kaikki Helsingin yliopistossa opiskelevat kotipaikkakunnasta riippumatta. Muiden Helsingin seudun yliopistojen läsnäolevat opiskelijat voivat hakea ulkojäseniksi.

Osakunnan jäseneksi liittymistä varten sinun on käytävä paikan päällä toimistolla jäsenpäivystyksessä! Päivystysajat löydät kalenterista.

Hämäläisten ylioppilassäätiö tukenasi

Hämäläis-Osakunnan toimintaa tukee Hämäläisten ylioppilassäätiö,
joka tarjoaa myös kattavasti erilaisia etuja osakunnan jäsenille!

Opiskelija-asunnot

Säätiön opiskelija-asuntoa voivat hakea kaikki osakunnan jäsenet. Erilaisia koteja löytyy ympäri Helsinkiä Vallilasta Puistolaan. Vuokra on hyvin opiskelijaystävällinen! Katso lisää (hys.net)

Hämiksen kirjasto

Osakunnan kattavasta kirjastosta yleensä niitäkin kirjoja, jotka yliopiston kirjastoissa on jatkuvasti lainattuina! Kirjasto löytyy osakuntatalon A-rapun 8. kerroksesta. Katso lisää (hys.net)

Osakuntabaari

Osakunnan tiloissa sisääntulokerroksessa toimii arkisin maukasta opiskelijalounasta tarjoava Osakuntabaari. Ruokala on avoin kaikille opiskelijoille! Katso lisää (hys.net)

Stipendit

Budjetti tiukilla? Säätiö jakaa vuosittain opinto-, gradu- ja tutkimusstipendejä! Stipendien suuruudet lähtevät liki tonnista ylöspäin! Katso lisää (hys.net)

Arki osakunnalla

Arki osakunnalla voi näyttää esimerkiksi tältä.

Maanantaijumppa
Maanantailenkki
Lenkkisauna
Teeilta
Arkisin lounasseuraa kolmosessa
Leffailta
Sitsit
Tanssitunteja
Kuorotreenit
Lautapeli-ilta
Sauna lämpiää
Ampumaratavuoro
Bänditreenit
Tanssibileet
Excursio teatteriin
Bile-etkot
Bileet koko talossa
Piknik

Fuksivastaavat ja tuutorit

Syksyn ajan osakunnalla liikkuu joukko tuutoreita, jotka ovat paikalla juuri sinua auttaakseen. Älä epäröi nykiä tuutorin hihaa, olipa mielessäsi jokin tietty kysymys tai kaipaat vain mukavaa juttuseuraa.

Tuutorit ovat vanhempia osakuntalaisia, joille Hämis on jo tullut tutuksi. Tämän vuoden fuksivastaavat ovat Helmi Nietosvuori ja Mila Lakkapää. Tuutoreina toimivat Sara Salmi, Johanna Palmujoki, Juho Peltonen, Miira Tähtisumu, Kalle Heinonen, Joel Heikkilä, Peppiina Heikkilä, Annika Jaakkola, Meeri Varis ja Nuppu Kaidesoja.

 

Osakunta fuksin näkökulmasta

Kiinnostuin Hämäläis-Osakunnasta, kun hämmentyneenä fuksina aloin selvittämään, mitä osakunnat ylipäänsä ovat. Hämis erityisesti veti puoleensa, sillä olen alun perin Tampereelta kotoisin, ja Hämis oli yksi ainoista osakunnista, joka oli järjestämässä tapahtumia fukseille jo heti lukuvuoden alusta. Päätin sitten rohkaistua ja menin Hämiksen tervetuloiltamaan, jonka aikana liityinkin jo Hämiksen jäseneksi. Sen jälkeen olen käynyt aktiivisesti Hämiksen järjestämissä tapahtumissa, ja olen todella iloinen, että rohkenin tulla Hämäläis-Osakunnalle, sillä monet parhaimmista muistoistani fuksivuodelta ovat juuri Hämiksen tapahtumista.

Pidän erityisesti Hämäläis-Osakunnan monipuolisuudesta, sillä hyvällä paikalla sijaitsevassa talossa pääsee lounastamaan Osakuntabaarissa, opiskelemaan kirjastossa, saunomaan Hikiällä sekä oleskelemaan kavereiden kanssa. Lisäksi Hämiksen kesäpaikalla Koivuniemessä pääsee nauttimaan mökkielämästä. Lempitapahtumiani fuksivuodelta ovat olleet fuksisitsit, fuksimökki ja pikkujouluristeily, joissa pääsin tutustumaan muihin fukseihin ja hämisläisiin. Todella antoisan fuksivuoden jälkeen tuutoriksi lähteminen oli luonteva päätös, ja odotankin jo innolla tulevaa syksyä tuutoroinnin parissa!.

– Peppiina

 

 

Miten meille tullaan?

Tie Hämikselle käy näppärästi oheisen kartan auttamana.

1. Hämikselle saavutaan sisäpihan kautta: löydät oikean portin Urho Kekkosen kadulta Walkers -kahvilan vasemmalta puolelta.

2. Ensimmäisellä sisäpihalla suuntaa heti oikealle, ja löydät mustan rautaportin, joka aukeaa ovikelloa soittamalla.

3. Toisen sisäpihan lasiovi on auki päivystysaikoina sekä aina, kun osakunnalla tapahtuu – eli usein! Osakunnan jäsenenä voit myös hankkia panttia vastaan magneettiavaimen, jolla osakunnan ovet aukeavat sinulle muinakin aikoina.

Ensimmäisestä kerroksesta löydät Osakuntabaarin, eli osakunnan opiskelijaruokalan. Hämiksen toimisto sijaitsee seuraavassa kerroksessa, ja siellä pääset kirjautumaan osakunnan jäseneksi aina päivystysaikoina. Kartasta löydät myös sisäänkäynnin osakuntabaariin ja osakunnan kirjastoon. Tervetuloa osakunnalle!

Fuksin tapahtumakalenteri

Lisää tietoa tapahtumista löytyy Hämiksen tapahtumakalenterista!

Pysyt ajantasalla seuraamalla somea tai liittymällä tiedotuslistalle!

Fukseille on myös oma Telegram-ryhmä, johon liittymisestä voit kysyä fuksivastaavilta tai tuutoreilta. Löydät QR-koodin liittymiseen myös painetusta Fuksihämäyksestä.