Hämäläis-Osakunta ei vastaa tiloihinsa jätetyistä tavaroista, mutta keräämme mahdollisuuksien mukaan tiloista löytyneitä tavaroita talteen ja säilytämme niitä osakunnalla. Osakunta huolehtii myös Osakuntabaarin löytötavaroista. Kaikkia löytötavaroita voi tiedustella toiminnanohjaajalta sähköpostitse: toiminnanohjaaja@hamalais-osakunta.fi.

Kesäpaikka Koivuniemestä löytyneitä tavaroita säilytetään kesäkauden ajan kesäpaikalla, jonka jälkeen ne tuodaan osakunnan tiloihin Hämäläisten talolle. Kesäpaikan löytötavaroita voi tiedustella toiminnanohjaajalta tai kuluvan kesäkuukauden kesäisännältä, jonka yhteystiedot löydät täältä.

Ilmoitamme löytötavaroista aina niiden omistajalle, jos hänen henkilöllisyytensä ja yhteystietonsa on mahdollista selvittää. Mikäli emme saa omistajaan yhteyttä, toimitamme ilmeisen arvokkaat tavarat sekä esimerkiksi henkilöllisyysasiakirjat, puhelimet, avaimet, lompakot ja laukut sisältöineen Helsingin poliisilaitokselle (Pasilanraitio 13, 00240 Helsinki) tai Riihimäen poliisilaitokselle (Temppelikatu 8, 11100 Riihimäki), jos kyseessä on kesäpaikalta löytynyt tavara.