Osakunnan uudeksi inspehtoriksi on valittu Tiina Paunio

Hämäläis-Osakunta on valinnut joulukuun varsinaisessa kokouksessaan 16.12. osakunnan uudeksi inspehtoriksi professori Tiina Paunion. Paunion kausi alkaa 7.2.2020, kun vuonna 2006 aloittanut osakunnan pitkäaikainen inspehtori Petri Pellikka jättää tehtävänsä.

Paunio on psykiatrian ruotsinkielinen professori lääketieteellisestä tiedekunnasta. Hän on syntynyt Lempäälässä, asunut valtaosan elämästään Kangasalla ja identifioituu tamperelaiseksi. Hän on ollut Hämäläis-Osakunnan aktiivinen jäsen 80-luvulla, ja valmistui vuonna 1995 Helsingin yliopistosta lääketieteen tohtoriksi. Tutkimusorientoituneeksi professoriksi kutsuttu Paunio toimii lisäksi opetuksesta ja kaksikielisistä asioista vastaavana varadekaanina lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Hämäläis-Osakunta kiittää väistyvää inspehtoria kuluneista vuosista ja sujuneesta yhteistyöstä, sekä onnittelee lämpimästi ja innokkaasti vastavalittua inspehtoria!

Osakunta valitsee inspehtorikseen Helsingin yliopiston professorin, jolla on siteitä osakunnan kanta-alueeseen.