Viikkotiedote 21/24

TIEDOTUSASIAT

Hämäläisten talo hiljenee kesäksi 20.5. alkaen

Hämäläisten talo hiljenee kesäksi 20.5. alkaen. Kesätauon aikana jäsentason avaimet eivät ole toiminnassa. Jos kuitenkin koet tarvetta päästä osakunnalle kesällä, ole yhteydessä toiminnanohjaajaan! Sisäpiha on remontissa koko kesän ajan maanantaista 20.5. eteenpäin. 

TAPAHTUMAT

Ompeluseuran käsityöilta to 23.5. klo 19

Tule mukaan kokeilemaan kädentaitoja, oppimaan uutta ja nauttimaan hyvästä seurasta!

Hämäläis-Osakunnan Ompeluseura eli Omppis pitää rennon käsityöillan ensi torstaina 23.5. klo 19 alkaen. Paikkana on Ruttopuisto (joidenkuiden myös Vanhana kirkkopuistona tuntema) tai huonon sään yllättäessä erikseen tiedotettava lokaatio Kampin tienoilla.

Luvassa on kivaa käsitöiden tekemistä, ohjausta käsitöiden tekemiseen sekä pientä purtavaa ja juotavaa. Mukaan tarvitset hyvän sään vallitessa säänmukaisen vaatetuksen, mutta osaamista kädentaidoista ei tarvitse olla lainkaan! :) Käsityötarvikkeet tulevat kerhon puolesta. Jos sinulla on työn alla jokin käsityö, oli se sitten Hämiksen vappumerkin kiinniompelu tai oma kansallispuku, voit toki ottaa sen mukaan työstettäväksi.

Normaalin avec-säännön mukaisesti jokainen Hämiksen jäsen saa halutessaan tuoda yhden ei-jäsenen mukanaan. Lämpimästi ja aurinkoisesti tervetuloa käsitöiden pariin!

Lisätiedot Ompeluseuran sihteeriltä Artturi Hiirolta (telegram: @artturihiiro) tai keneltä tahansa muulta Omppiksen virkailijalta.

Jukolan viesti Kauhavalla 15.-16.6.

Koe maailman suurin viestisuunnistuskilpailu ja lähde Hämiksen mukaan Jukolan viestiin! Jukolan viesti on suunnistuskilpailu, joka on järjestetty Suomessa jo vuodesta 1949 lähtien. Hämiksellä on pitkät perinteet Jukolaan osallistumisessa.

Hämistä lähtee edustamaan yksi joukkue Jukolan viestiin sekä halukkaita riittäessä yksi joukkue Venlojen viestiin. Lauantaina iltapäivällä suunnistettavaan Venlojen viestiin mahtuu 4 juoksijaa (naisia), ja lauantain sekä sunnuntain välisenä yönä juostavaan Jukolan viestiin mahtuu 7 juoksijaa (sekajoukkue).

Osakunta kustantaa joukkuemaksut ja telttapaikat osallistujille. Osallistujien kulkeminen Kauhavalle onnistuu junalla. Juna-Asemalta on 4km kisapaikalle – jatkoyhteyksiä selvitetään. Ilmoittautuneiden kesken luodaan viestiryhmä.

Ilmoittautuminen joukkueisiin alkaa maanantaina 6.5. klo 18 nettilomakkeella. Pyydämme pikaisia ilmoittautumisia.

Osallistuminen ei vaadi suurta suunnistustaustaa, mutta kokemuksesta voi olla hyötyä erityisesti Jukolan pidemmillä ja hämärillä osuuksilla. Toiveet osuuksista voit kertoa ilmoittautumisen yhteydessä. Lisätietoja tapahtumasta ja osuuksien pituuksista löydät kilpailukutsusta

Lisätietoja Tanelilta 050 538 2191

TULEVAT KOKOUKSET

Hämäläis-Osakunnan toukokuun kokous 21.5.

Tervetuloa Hämäläis-Osakunnan toukokuun kokoukseen 21.5.

 

ESITYSLISTA HÄMÄLÄIS-OSAKUNNAN TOUKOKUUN 2024 KOKOUKSEEN
Aika: 21.5.2024 klo 18.00

Paikka: Hämäläis-Osakunnan 3.krs, Ratina

  1. Kokouksen avaaminen
  2. Kokouksen päätösvaltaisuus
  3. Työjärjestys
  4. Kokousvirkailijoiden valinta
  5. Ilmoitusasiat
  6. SnookerHOn lakkauttaminen
  7. Hämäläis-Osakunnan Tanssikerhon sääntömuutoksen hyväksyminen
  8. Hämäläis-Osakunnan osallistuminen osakuntien vaalirenkaaseen ja vaaliliittoihin tulevan syksyn HYY:n edustajistovaaleissa
  9. Kunnia- ja ansiomerkkitoimikunnan 5 jäsenen valinta
  10. Harrastusmerkkitoimikunnan 6 jäsenen valinta
  11. Vuoden 2024 avointen virkojen valinta
    1. Apuemäntä (2 kpl)
  12. Muut esille tulevat asiat
  13. Seuraava kokous
  14. Kokouksen päättäminen

Kokouksessa voit hakea apuemännän virkaan! Jos et pääse kokoukseen, voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksen osoitteeseen sihteeri@hamalais-osakunta.fi. Tiesithän, että voit pyytää esityslistaan lisättäväksi kokouksessa käsiteltäväksi tarkoitetun asian ilmoittamalla sihteerille tai kuraattorille viimeistään kolme päivää ennen kokousta.  

VIIKOITTAIN TOISTUVAT

Maanantaisin maanantailenkki

Kokoontuminen osakunnan viidenteen kerrokseen Hikiälle kello 19 ja lähtö kello 19.15. Lenkki kulkee vakioreittiä Seurasaaren sillalle ja takaisin. Matkaa kertyy noin 10 kilometriä. Ketään ei jätetä jälkeen, ja juosta voi myös vain osan matkasta. Lenkin jälkeen Hikiällä on lämmin sauna.

Maanantailenkki järjestetään yhteistyössä Satakuntalaisen Osakunnan kanssa. Lenkin vetäjänä ja yhteyshenkilönä toimii Mikko Mäkipää, puh. 0505822386.

Kevään viimeinen maanantailenkki juostaan 27.5..

Maanantaisin taidekerho

Taidekerho kokoontuu normaalisti klo 18.30 eteenpäin Sillanpäässä (5. krs). Ajankohtaisimman ja yksityiskohtasimman tiedon taidekerhon ohjelmasta löydät WhatsApp-ryhmästä.

Maanantaisin HOS Big Bandin treenit

HOS Big Band harjoittelee maanantaisin klo 18.30 – 20.30 Punaisessa Myllyssä (4. krs).

Tiistaisin teeilta

Teeillat jatkuu jälleen syksyllä.

Keskiviikkoisin pelikerhon peli-ilta

Keväällä ei ole enää virallisia peli-iltoja. Käytännössä pelikerho kuitenkin kokoontuu aktiivisesti kesälläkin peli-iltojen ja muiden mahdollisten kesätapahtumien merkeissä, mutta kerho ei kustanna eväitä viikoittaisiin peli-iltoihin. Kerhon toiminnasta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti liittyä pelikerhon WhatsApp-ryhmään, joka on kerhon ensisijainen tiedotuskanava. Lisätietoja voi kysyä kerhon puheenjohtajalta @jennikorpelainen.

Torstaisin HOResin pienoispistoolivuorot

Pienoispistoolivuorot ovat nyt kesätauolla ja palaavat syyslukukaudella. Kysymykset pienoispistoolivuoroihin ja ampumarataan liittyen voi osoittaa ratamestarille: ratamestari@hamalais-osakunta.fi

PÄIVYSTYSAJAT

Päivystykset jatkuu jälleen syksyllä.