Viikkotiedote 11/2023

TIEDOTUSASIAT

1. Haku kirjastoapulaiseksi Hämäläis-Osakunnan kirjastoon

Haemme joukkoomme uutta kirjastoapulaista!

Hämäläisten ylioppilassäätiö hakee kirjastoapulaista osa-aikaiseen, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Hämäläis-Osakunnan kirjastoon. Toivomme sinulta:
kykyä itsenäiseen työskentelyyn
miellyttävän asiakaspalvelun taitoa sekä
hyvää suomen kielen taitoa.

Työaika on noin 30–80 tuntia kuukaudessa, tavallisesti arkisin kello 15–21 ja lauantaisin kello 10–18. Työtä on tarjolla pääsääntöisesti yliopiston lukukausien ajan syyskuusta toukokuuhun, kirjaston aukioloaikojen mukaisesti. Aloitus huhtikuun alussa tai sopimuksen mukaan. Lähetä hakemus ja CV 21.3.2023 mennessä osoitteeseen kirjastonhoitaja@hys.net.

Tarkemmat tiedot tehtävästä kirjastohoitaja Paula Salmiselta 050 4775047 tai kirjaston kotisivuilta www.hys.net/kirjasto.

2. Kesäisäntähaku 2023

PALVELUKSEEN HALUTAAN

Kesäisäntä Oittiin – kesä-, heinä- tai elokuuksi 2023.

Kesäisäntiä valitaan yksi jokaiselle kesäkuukaudelle (kesä, heinä, elo), ja tänä aikana kesäisännän oletetaan olevan tavoitettavissa kesäpaikalta.

Kesäisännän vastaa toimikautensa ajan osakunnan kesäpaikan käytöstä, osakuntalaisten ja muiden vieraiden palveluista sekä kesäpaikan kunnossapidosta, siisteydestä ja kulunvalvonnasta yhdessä osakunnan kesäpaikkavastaavan kanssa Hämäläisten ylioppilassäätiö sr:n ohjeiden mukaisesti.

Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan Hämäläisten ylioppilassäätiön toimistoon 11.4.2023 mennessä joko kirjallisesti tai sähköpostitse riikka.kauramaki@hys.net. Osakunnan hallitus tekee säätiölle suositukset, joiden perusteella säätiö valitsee kesäisännät.

Osakunnan hallitus arvioi hakemuksia seuraavien seikkojen perusteella:
1) Hakijan tuntemus Koivuniemestä ja osakunnan toiminnasta,
2) Hakijan motivaatio tehtävään,
3) Hakijan käytettävyys kesäkuukausina,
4) Muut mahdolliset toimenkuvaan liittyvät seikat

Lisätietoja työstä saa:
Kesäpaikkavastaavalta Michaela Kiianmies (puh. 041 493 8547 michaela.kiianmies@gmail.com) tai Ismo Uusitalo (puh. 045 124 3945 ismo.uusitalo11@gmail.com)                                
Osakunnan toiminnanohjaajalta Anne Penttilä puh. 040 152 4988 toiminnanohjaaja@hamalais-osakunta.fi

Tutustu myös osoitteeseen www.hamalais-osakunta.fi/toiminta/kesapaikka-koivuniemi

TAPAHTUMAT

1. Ekskursio Penkereen Speksiin 15.3.

Ohjelmavaliokunta järjestää ekskursion katsomaan Penkereen speksiä 2023: Sylissä syvien vesien.

“Sylissä syvien vesien on suomalaisesta mytologiasta ja kansanperinteestä inspiroitunut improvisaatiomusikaali, joka kertoo kahdesta kansasta, luonnonvoimien mahdista sekä ystävyyden voimasta.”

Näytös on jo ensi keskiviikkona 15.3. klo 18 Astoria salissa, Iso Roobertinkatu 14. Tavataan Astorian edessä klo 17:30. Lipun hinta on 9€ ja liput ovat myynnissä NYT Tule rohkeasti mukaan!

2. Leffailta 17.3. (”Hyvät, pahat ja rumat”, 1966)

Perjantaina 17.3. järjestetään jälleen hämiksellä leffailta kello 18.00 alkaen, leffana tällä kertaa tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin lännenelokuviin lukeutuva ”Hyvät, pahat ja rumat” vuodelta 1966. Ohjaajana Sergio Leone ja pääosissa Clint Eastwood, Lee Van Cleef sekä Eli Wallach.

Rotten Tomatoes: 97% / 8.8/10. Elokuva on päässyt mukaan muun muassa seuraaviin listauksiin: Time-lehden ”Kaikkien aikojen parhaimmat 100 elokuvaa”, Sight and Sound -lehden ”Kaikkien aikojen parhaimmat elokuvat” top 200, Variety-lehden ”Kaikkien aikojen parhaimmat 50 elokuvaa”.

3. HOP pelipäivä la 18.3.

Pelikerho järjestää kuukausittaisen pelipäivänsä 18.3. lauantaina Hämäläis-Osakunnan tiloissa, 3. kerroksessa klo 12:00 eteenpäin. Viikonloppupelit tyypillisesti harrastajapelejä, mutta pelattavat pelit määräytyvät luonnollisesti osallistujien mukaan ja pelivaihtoehdoista käydään etukäteen keskustelua kerhon WhatsApp-ryhmässä.

Lisätietoja
Elias Nummelin
041 535 4103

4. Futsalia su 19.3. klo 14-16

OVK järkkää tällä viikolla futsalia Kumpulan unisportilla sunnuntaina 19.3. klo 14-16!
Kaikki mukaan tasosta huolimatta. Tapahtuma on maksuton!

Ilmoittaudu mukaan tästä

Lisätiedot,
Ella Starck (TG: @ellastarck)
Artturi Hiiro (TG: @artturihiiro)

5. Ekskursio Helsingin lääkiksen Speksiin 22.3.

OVK järjestää Hämikselle ekskursion katsomaan Helsingin lääkiksen speksiä Riidankylväjät. Hämeeseen sijoittuvaa musikaalinäytelmää kuvaillaan seuraavanlaisesti:

”Helsingin lääkiksen 35. speksi, Riidankylväjät, vie katsojan rautakauden jälkeiseen Hämeeseen. Pakanallisessa maalaiskylässä nälänhädän uhka ajaa kyläläiset etsimään ratkaisuja eri suunnista. Kiistojen keskellä jokainen saa huomata, että sitä niittää mitä kylvää. Tietääkö lopulta kukaan, mikä on kylän parhaaksi?”

Näytös on Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä 22.3. klo 19. Teatterille saavutaan omatoimisesti: tavataan Peacockin pääovien edessä klo 18.30. Lipun hinta on OVK:n tukemana 9€ kappale.

Lipunmyynti alkaa välittömästi KideAppissa

6. Perhesitsit 8.4.

PERHE ON PARAS, PERHE ON PAHIN, FAMILY FIRST…

Jo perinteeksi muodostuneita perhesitsejä vietetään jälleen pääsiäisviikonloppuna, lauantaina 8.4! Onko perheenjäsenesi jo Hämiksen sitsikonkari, vai olisiko vihdoinkin aika näyttää heille mistä niissä sitseissä oikein on kyse? Nyt on mahdollisuus tuoda ne kaikista läheisimmät ihmiset kokemaan Hämiksen sitsit livenä! Riippumatta perheenjäsenesi opiskelijastatuksesta tai iästä, on hän lämpimästi tervetullut tutustumaan hämisläiseen sitsikulttuuriin.

Muistathan, että myös ystävät voivat olla kuten perhettä – näillä sitseillä ei suinkaan tarvitse esitellä sukupuun todistuksia verisiteistä, vaan olet halutessasi tervetullut osallistumaan myös hyvän (tai miksei vähän huonommankin) ystävän kanssa!

Jotta sinut ja perheenjäsenesi tunnistetaan, ilmestyttehän paikalle yhtenevissä asuissa.

Sitsit alkavat alkumaljoilla Osakuntabaarissa klo 18:30. Pöytiin siirrytään klo 19:00, olethan siis ajoissa paikalla! Sitsien jatkoille pyritään siirtymään klo 23:00 alkaen, ja sinne ovat tervetulleita myös muut osakuntalaiset.

Liput tulevat myyntiin tiistaina 21.3. klo 13:00. Liput myydään kahden setissä, eli vain toisen osallistujan tarvitsee ostaa lippu! Lippu osakuntalaiselle ja avecille kustantaa 30 euroa.

Lipunmyyntiin pääset tästä

Olet lämpimästi tervetullut esittelemään hämäläistä tunnelmaa läheisillesi!

Mikäli koet tapahtumassa häirintää, voit matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä viestitse tai puhelimitse häirintäyhdyshenkilöihin. Heidät saat kiinni numerosta 040 135 5899. Tapahtumassa noudatetaan Hämäläis-Osakunnan turvallisemman tilan periaatteita, jotka löydät täältä. Tapahtumaan osallistumalla sitoudut näihin periaatteisiin.

HUOM! Huomioithan, että myös avecin tulee olla täysi-ikäinen.

7. Helsinginkadun Appro 19. ja 20.4.

Helsinginkadun Appro palaa taas huhtikuussa ja Hämäläis-Osakunta järjestää tällä kertaa yhteislähdöt Appron molempina päivinä keskiviikkona 19.4. ja torstaina 20.4.!

Yhteislähtö alkaa Kalliossa sijaitsevasta Mascotista noin klo 16, jossa lipun ostaneille jaetaan appropassit ja jatkorannekkeet. Mikäli et pääse kuitenkaan heti klo 16 paikan päälle, on appropassi saatavilla myöhemmin sovitussa sijainnissa.

Lippuja on saatavilla hyvin rajattu määrä, mutta jos et saa lippua ostettua Hämikseltä, alkaa yleinen lipunmyynti keskiviikkona 15.3. klo 15. Kerää siis kaverisi ja tule approilemaan yhdessä muiden hämisläisten kanssa huhtikuussa!

Lipunmyynti

Tulevat kokoukset:

Osakunnan maaliskuun kokous 14.3.

Osakunnan maaliskuun kokous tiistaina 14.3. klo 18 osakunnan 3. kerroksessa Aulangolla. Kokouksessa valitaan tuutoreita, lipunkantajia, muutamia muita, yksi juhlamestari ja osakunnalle uusi kuraattori kaudelle 2023-2025. Kaikki äänestämään!

Hallituksen kokous 30.3.

Hallituksen kokous torstaina 30.3. klo 18 Paasikivessä (osakunnan 5. krs).

Viikoittain toistuvat:

Maanantaisin maanantailenkki

Kokoontuminen osakunnan viidenteen kerrokseen Hikiälle kello 19 ja lähtö kello 19.15. Lenkki kulkee vakioreittiä Seurasaaren sillalle ja takaisin. Matkaa kertyy noin 10 kilometriä. Ketään ei jätetä jälkeen, ja juosta voi myös vain osan matkasta. Lenkin jälkeen Hikiällä on tarjolla eväitä ja lämmin sauna.

Maanantailenkki järjestetään yhteistyössä Satakuntalaisen Osakunnan kanssa. Lenkin vetäjänä ja yhteyshenkilönä toimii Mikko Mäkipää, puh. 0505822386.

Maanantaisin taidekerho

Taidekerho kokoontuu viikoittain Sillanpäässä osakunnan 5. kerroksessa klo 18.30 alkaen.

Maanantaisin HOS Big Bandin treenit

HOS Big Band treenaa maanantaisin klo 19 – 21 Punaisessa Myllyssä (4. krs). Jos sinua kiinnostaisi soittaa big bandissä, tule rohkeasti mukaan! Lisätietoja saa sähköpostilla hos@hamalais-osakunta.fi tai Facebookin tai IG:n kautta @hosbigband

Tiistaisin HOLin kuorotreenit

Hämäläis-Osakunnan Laulajat treenaa tiistaisin klo 18-21 Punaisessa Myllyssä. Kuoron koelaulut järjestetään syksyisin ja keväisin kauden alussa. Jos koelaulut ehtivät mennä ohitse mutta haluaisit päästä mukaan, voit ottaa yhteyttä hol.rekrytointi@gmail.com. Kuoron toimintaa voi seurata Facebookissa tai Instagramissa @holchoir.

Tiistaisin teeilta

Teeillassa klo 19 alkaen osakunnan 3. kerroksessa aina vaihtuva osakunnan toimija – valiokunta tai kerho – tarjoilee naposteltavaa, herkkuja ja mahdollista ohjelmaa. Teeilta on matalan kynnyksen tapahtuma, johon voit tulla piipahtamaan tai viettämään aikaa pidemmäksi aikaa!

Keskiviikkoisin pelikerhon peli-ilta

Pelikerho kokoontuu pelaamaan lautapelejä keskiviikkoisin klo 18 alkaen osakunnan 3. kerroksessa Aulangolla.