Viikkotiedote 12/2022

I TIEDOTUSASIAT
– Haku Koivuniemen kesäisännäksi 2022
– Kirjastolla muutostöitä 21.3.-14.4.
– Kutsu HOResin ylimääräiseen kokoukseen ti 29.3.

II TAPAHTUMAT
– HOTin alkeiskurssin tutustumisilta ke 23.3.
– HOTin bileet pe 8.4.
– Hämiksen perhesitsit la 16.4.

Viikottain toistuvat:
– Maanantaisin HOS:n treenit
– Maanantaisin taidekerho
– Maanantaisin maanantailenkki
– Tiistaisin HOL:in harjoitukset
– Tiistaisin teeilta
– Keskiviikkoisin pelikerhon peli-ilta
– Keskiviikkoisin ja torstaisin HOTin tanssikurssit
– Torstaisin HORes:in pienoispistoolivuoro

I TIEDOTUSASIAT

1. Haku Koivuniemen kesäisännäksi 2022

PALVELUKSEEN HALUTAAN:
Kesäisäntä Oittiin – kesä-, heinä- tai elokuuksi 2022.

Kesäisäntiä valitaan yksi jokaiselle kesäkuukaudelle (kesä, heinä, elo), ja tänä aikana kesäisännän oletetaan olevan tavoitettavissa kesäpaikalta. Kesäisännän vastaa toimikautensa ajan osakunnan kesäpaikan käytöstä, osakuntalaisten ja muiden vieraiden palveluista sekä kesäpaikan kunnossapidosta, siisteydestä ja kulunvalvonnasta yhdessä osakunnan kesäpaikkavastaavan kanssa Hämäläisten ylioppilassäätiö sr:n ohjeiden mukaisesti.

Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan Hämäläisten ylioppilassäätiön toimistoon 8.4.2022 mennessä joko kirjallisesti tai sähköpostitse riikka.kauramaki@hys.net. Osakunnan hallitus tekee suositukset säätiölle, joiden perusteella säätiö valitsee kesäisännät.

Osakunnan hallitus arvioi hakemuksia seuraavien seikkojen perusteella:
1) Hakijan tuntemus Koivuniemestä ja osakunnan toiminnasta,
2) Hakijan motivaatio tehtävään,
3) Hakijan käytettävyys kesäkuukausina,
4) Muut mahdolliset toimenkuvaan liittyvät seikat
Lisätietoja työstä saa:
Kesäpaikkavastaavalta Lauri Hämäläinen puh. 045 158 8050 tai lauri.aa.hamalainen@gmail.com.
Osakunnan toiminnanohjaajalta Aave Naakkanen puh. 09 2522 5500 (päivystysaikoina) tai toiminnanohjaaja@hamalais-osakunta.fi.
Tutustu myös osoitteeseen www.hamalais-osakunta.fi/osakunta/kesapaikka.

2. Kirjastolla muutostöitä 21.3.-14.4.

Hämäläis-Osakunnan kirjastossa tehdään lähiviikkoina kirjahallin ja galleriatilan kaukojäähdytyksen piiriin lisäämiseen liittyviä töitä. Työt alkavat ma 21.3. ja valmistuvat to 14.4. mennessä. Töitä tehdään lähinnä kirjahallissa ja galleriatilassa arkisin klo 7.00-15.30. Meluisat työt pyritään tekemään aikaisin aamulla. Kirjasto on urakan aikana avoinna normaalein aukioloajoin ja palveluin. Kirjasto pahoittelee töistä aiheutuvia häiriöitä.

3. Kutsu HOResin ylimääräiseen kokoukseen ti 29.3.

Hämäläis-Osakunnan Reserviläiset pitää ylimääräisen kokouksen tiistaina 29.3.2022 klo 18 osakunnan 3. kerroksessa. Alta löytyy esityslista. Tervetuloa!

1. Kokouksen avaus
2. Kokousvirkailijoiden valinta
3. Kokouksen päätösvaltaisuus
4. Kokouksen työjärjestys
5. Vuoden 2022 virkailijoiden valinta
a. Puheenjohtajan valinta
b. Muut avoinna olevat virat
6. Muut esille tulevat asiat
7. Kokouksen päättäminen

II TAPAHTUMAT

1. HOTin alkeiskurssin tutustumisilta ke 23.3.

HOT järjestää alkeiskurssilaisten tutustumisillan Hikiällä 23.3. kello 19 alkaen! Kaikki alkeiskurssilaiset ovat tervetulleita mukaan, ja myös alkeisjatkolaiset voivat liittyä mukaan alkeisjatkotunnin jälkeen. Tarjolla pientä purtavaa, saunomismahdollisuus ja rentoa tutustumista muihin HOTtilaisiin. Tervetuloa!

2. HOTin bileet pe 8.4.

HOTin seuraavat bileet järjestetään 8.4., tarkempaa tietoa tulossa lähempänä!

3. Hämiksen perhesitsit la 16.4.

PERHE ON PARAS, PERHE ON PAHIN, FAMILY FIRST…

Olipa sinun perheesi millainen tahansa, nyt sinulla on ainutkertainen mahdollisuus esitellä heille Hämiksen sitsitunnelmaa lauantaina 16.4! Mikäli äitisi on kuullut kyllästymiseen saakka uskomattoman maukkaista ruoista tai veljesi ei saa tarpeekseen sitsilaulujen harjoittelusta kanssasi, on tullut aika tuoda heidät kokemaan tämä kaikki livenä! Riippumatta perheenjäsenesi opiskelijastatuksesta tai iästä, on hän lämpimästi tervetullut tutustumaan hämisläiseen sitsikulttuuriin.

Muistathan, että myös ystäväsi voivat olla kuten perhettä – näillä sitseillä ei suinkaan tarvitse esitellä sukupuun todistuksia verisiteistä, vaan olet halutessasi tervetullut osallistumaan myös hyvän ystävän kanssa!

Jotta sinut ja perheenjäsenesi tunnistetaan, ilmestyttehän paikalle yhtenevissä asuissa – parhaat pukeutujat palkitaan ruhtinaallisesti.

Sitsit alkavat alkumaljoilla Osakuntabaarissa klo 18:30. Pöytiin siirrytään klo 19:00, olethan siis ajoissa paikalla! Sitsien jatkoille pyritään siirtymään klo 23:00 alkaen, ja sinne ovat tervetulleita myös muut Hämiksen jäsenet. Narikka on tarvittaessa vartioitu klo 04:30 saakka.

Liput tulevat myyntiin maanantaina 28.3. klo 13:00. Liput myydään kahden setissä, eli vain toisen osallistujan tarvitsee ostaa lippu. Lippu Hämiksen jäsenelle ja avecille kustantaa 28 euroa.

Lipunmyyntiin pääset tästä.

Olet lämpimästi tervetullut esittelemään hämäläistä tunnelmaa läheisillesi!

Mikäli koet tapahtumassa häirintää, voit matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä viestitse tai puhelimitse häirintäyhdyshenkilöihin. Heidät saat kiinni numerosta 040 135 5899. Häirintätilanteista voit ilmoittaa myös lomakkeella, jonka löydät Hämäläis-Osakunnan nettisivuilta.

HUOM! Huomioithan, että myös avecin tulee olla täysi-ikäinen.

MITÄ? Hämiksen perhesitsit
MISSÄ? Osakuntabaari, Hämäläis-Osakunta, Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki
MILLOIN? Lauantaina 16.4. Alkumaljat klo 18:30, pöytiin klo 19:00.
MIKSI? Koska perhe on paras. Tai pahin.
DC? Twinning is winning
LIPUT? Kide app ma 28.3. klo 13:00:
https://kide.app/events/f86570c5-3c5f-4cf8-ab4c-9086d081a0a0 / Hämiksen jäsen + avec 28 euroa

Viikottain toistuvat:

Maanantaisin HOS:n treenit
Hämäläis-Osakunnan Soittajien Big Band treenaa Punaisessa Myllyssä osakunnan 4. kerroksessa maanantaisin klo 19-21.

Maanantaisin taidekerho
Taidekerho kokoontuu viikottain Sillanpäässä osakunnan 5. kerroksessa klo 18.30 alkaen.

Maanantaisin maanantailenkki
Hämiksen maanantailenkki juostaan keväällä yhdessä Saton kanssa. Kokoontuminen klo 19, lähtö klo 19.15. Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Mikko Mäkipäähän, 0505822386.

Tiistaisin HOL:in harjoitukset
HOL jatkaa viikottaisia harjoituksiaan tiistaisin osakunnan 4. kerroksessa Punaisessa Myllyssä klo 18-21.

Tiistaisin teeilta
Osakunnan eri valiokunnat, kerhot ja muut toimijat järjestävät omalla vuorollaan viikottain teeillan joka tiistai klo 19 osakunnan 3. kerroksessa, jossa on tarjolla osakuntalaisille pientä purtavaa.

Keskiviikkoisin pelikerhon peli-ilta
Pelikerho kokoontuu pelaamaan lautapelejä keskiviikkoisin klo 18 alkaen osakunnan 3. kerroksessa Aulangossa.

Keskiviikkoisin ja torstaisin HOTin tanssikurssit
HOTin tanssikurssit pyörivät jälleen normaaliin tapaan keskiviikkoisin ja torstaisin kello 17-21 Punaisessa Myllyssä (4. krs). Mukaan ehtii vielä hyvin, tervetuloa! Lisätietoja kursseista löydät nettisivuiltamme.

Torstaisin HORes:in pienoispistoolivuoro
Viikottaiset pienoispistoolivuorot jatkuvat taas tulevana torstaina klo 18 alkaen. Ilmoittautuminen ja lisätietoja löytyy lomakkeesta.
Kysymykset pienoispistoolivuoroihin ja ampumarataan liittyen voi osoittaa ratamestarille: ratamestari@hamalais-osakunta.fi