Viikkotiedote 15/2023

TIEDOTUSASIAT

1. Osakuntabaarin ja kirjaston huhtikuun poikkeusaukioloajat

Maanantai 10.4. suljettu (2. pääsiäispäivä)

2. Kesäisäntähaku 2023

PALVELUKSEEN HALUTAAN

Kesäisäntä Oittiin – kesä-, heinä- tai elokuuksi 2023.

Kesäisäntiä valitaan yksi jokaiselle kesäkuukaudelle (kesä, heinä, elo), ja tänä aikana kesäisännän oletetaan olevan tavoitettavissa kesäpaikalta.

Kesäisännän vastaa toimikautensa ajan osakunnan kesäpaikan käytöstä, osakuntalaisten ja muiden vieraiden palveluista sekä kesäpaikan kunnossapidosta, siisteydestä ja kulunvalvonnasta yhdessä osakunnan kesäpaikkavastaavan kanssa Hämäläisten ylioppilassäätiö sr:n ohjeiden mukaisesti.

Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan Hämäläisten ylioppilassäätiön toimistoon 11.4.2023 mennessä joko kirjallisesti tai sähköpostitse riikka.kauramaki@hys.net. Osakunnan hallitus tekee säätiölle suositukset, joiden perusteella säätiö valitsee kesäisännät.

Osakunnan hallitus arvioi hakemuksia seuraavien seikkojen perusteella:
1) Hakijan tuntemus Koivuniemestä ja osakunnan toiminnasta,
2) Hakijan motivaatio tehtävään,
3) Hakijan käytettävyys kesäkuukausina,
4) Muut mahdolliset toimenkuvaan liittyvät seikat

Lisätietoja työstä saa:
Kesäpaikkavastaavalta Michaela Kiianmies (puh. 041 493 8547 michaela.kiianmies@gmail.com) tai Ismo Uusitalo (puh. 045 124 3945 ismo.uusitalo11@gmail.com)                                
Osakunnan toiminnanohjaajalta Anne Penttilä puh. 040 152 4988 toiminnanohjaaja@hamalais-osakunta.fi

Tutustu myös osoitteeseen www.hamalais-osakunta.fi/toiminta/kesapaikka-koivuniemi

3. Esiintyjiä Hämiksen bändikämpän avajaisiin 12.5.

Bändikämppä ollaan saamassa käyttöön ja on aika suunnata katseet avajaisiin. Hämiksen bändikämpän avajaisia vietetään 12.5. klo 18 alkaen. Avajaisten teemana on OPEN STAGE, jossa halukkaat bändit ja artistit pääsevät esiintymään. Nyt etsitään esiintyjiä avajaisten Open Stagelle. Ilmoita itsesi ja/tai bändisi mukaan oheisen lomakkeen avulla. Esiintyä voit joko yksin tai bändin kanssa. Open stagelle pyydetään ilmoittautumaan etukäteen lomakkeen kautta.

Lisätietoja tapahtumasta: Aki TG @Maaki ja Helmiina TG @helmiinalatvanen

TAPAHTUMAT

1. Vappusitsit torstaina 27.4.

Onko Hämiksen yhdet vappubileet tuntuneet tuskaisen vähältä? Eikö kevään sitsinälkääsi ole vielä täytetty? Ei hätää, meillä on sinulle ratkaisu!

Hämäläis-Osakunnalla pidetään tällä kertaa vappuviikolla legendaaristen bileiden lisäksi myös vappusitsit! Sitsit järjestetään torstaina 27.4., ja kaikki osakuntalaiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan juhlimaan. Mikäli lippu Hämiksen salamannopeasti täyttyneisiin vappubileisiin jäi saamatta, tässä upea tilaisuus saada vähän Hämis-tunnelmaa viikolle! Mikäli onnistuit nappaamaan lipun itsellesi, on syytä aloitella vappuetkoja viimeistään tässä vaiheessa.

Sitsit järjestetään Myllyssä, osakunnan 4. kerroksessa ja pöytään saat poikkeuksellisesti saapua haalareissa. Alkumaljat (vai alkusimat) kohotetaan klo 18:00, ja pöytiin siirrytään klo 18:30. Sitsit kustantavat vappukansalle 15 €!

Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 12.4. klo 13:00. Lipunmyyntiin pääset tästä.

Lämpimästi tervetuloa nostattamaan vapputunnelmaa yhdessä hämisläisten kanssa!

Mikäli koet tapahtumassa häirintää, voit matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä viestitse tai puhelimitse häirintäyhdyshenkilöihin. Heidät saat kiinni numerosta 040 135 5899. Tapahtumassa noudatetaan Hämäläis-Osakunnan turvallisemman tilan periaatteita, jotka löydät täältä. Tapahtumaan osallistumalla sitoudut näihin periaatteisiin.

2. HOP – TEEMA – pöytäroolipeleihin tutustuminen la 29.4.

Pelikerho järjestää kuukausittaisen pelipäivän yhteydessä tutustumisen pöytäroolipeleihin lauantaina 29.4. Hämäläis-Osakunnan tiloissa 3. kerroksessa klo 12:00 eteenpäin.

Luvassa on D&D 5 editionin mukainen tutustuminen pöytäroolipeliin. Pelaajat saavat valmiiksi tehdyistä hahmoista itselleen pelattavan hahmon, joiden avulla pääsemme keskittymään heti pelaamiseen ilman raskasta sääntökikkailua – eli tutustuminen soveltuu erinomaisesti kaikenlaisille pelaajille. Tutustumisen jälkeen halukkaiden kanssa järjestämme D&D hahmonteko’pajan’, jossa on mahdollisuus tutustua pelin sääntöihin ja mekaniikkaan tarkemmin. Järjestelyiden helpottamiseksi toivotaan ennakkoilmoittautumista.

Lisätietoja:
Elias Nummelin
041 535 4103

3. HOS Big Bandin Swing-tanssit Malmin työväentalolla 5.5.

HOS Big Band tanssittaa toukokuussa Malmin työväentalolla mm. mukaansatempaavilla swing-klassikoilla. Mukana myös dj Minni the Moocher.

Lisätietoa tapahtumasta Facebookissa.

Tervetuloa viihtymään ja tanssimaan!

Tulevat kokoukset:

Juristikerhon kokous tiistaina 11.4.

Hämäläis-Osakunnan Juristikerhon seuraava kokous pidetään tiistaina 11.4.2023 klo 18.00 Paasikivessä Hämäläis-Osakunnan 5. krs.

Lämpimästi tervetuloa kokoukseen kaikki ensikertalaiset ja aktiivit!

Osakunnan huhtikuun kokous 20.4.

Osakunnan kokous torstaina 20.4. klo 18 osakunnan 3. kerroksessa Aulangolla.

Viikoittain toistuvat:

Maanantaisin maanantailenkki

Kokoontuminen osakunnan viidenteen kerrokseen Hikiälle kello 19 ja lähtö kello 19.15. Lenkki kulkee vakioreittiä Seurasaaren sillalle ja takaisin. Matkaa kertyy noin 10 kilometriä. Ketään ei jätetä jälkeen, ja juosta voi myös vain osan matkasta. Lenkin jälkeen Hikiällä on tarjolla eväitä ja lämmin sauna.

Maanantailenkki järjestetään yhteistyössä Satakuntalaisen Osakunnan kanssa. Lenkin vetäjänä ja yhteyshenkilönä toimii Mikko Mäkipää, puh. 0505822386.

Maanantaisin taidekerho

Taidekerho kokoontuu viikoittain Sillanpäässä osakunnan 5. kerroksessa klo 18.30 alkaen.

Maanantaisin HOS Big Bandin treenit

HOS Big Band treenaa maanantaisin klo 18.30 – 20.30 Punaisessa Myllyssä (4. krs). Jos sinua kiinnostaisi soittaa big bandissä, tule rohkeasti mukaan! Lisätietoja saa sähköpostilla hos@hamalais-osakunta.fi tai Facebookin tai IG:n kautta @hosbigband

Tiistaisin HOLin kuorotreenit

Hämäläis-Osakunnan Laulajat treenaa tiistaisin klo 18-21 Punaisessa Myllyssä. Kuoron koelaulut järjestetään syksyisin ja keväisin kauden alussa. Jos koelaulut ehtivät mennä ohitse mutta haluaisit päästä mukaan, voit ottaa yhteyttä hol.rekrytointi@gmail.com. Kuoron toimintaa voi seurata Facebookissa tai Instagramissa @holchoir.

Tiistaisin teeilta

Teeillassa klo 19 alkaen osakunnan 3. kerroksessa aina vaihtuva osakunnan toimija – valiokunta tai kerho – tarjoilee naposteltavaa, herkkuja ja mahdollista ohjelmaa. Teeilta on matalan kynnyksen tapahtuma, johon voit tulla piipahtamaan tai viettämään aikaa pidemmäksi aikaa!

Keskiviikkoisin pelikerhon peli-ilta

Pelikerho kokoontuu pelaamaan lautapelejä keskiviikkoisin klo 18 alkaen osakunnan 3. kerroksessa Aulangolla.

Torstaisin HOResin pienoispistoolivuorot

Pienoispistoolivuorot jatkuvat jälleen torstaisin klo 18 alkaen. Ilmoittautuminen löytyy lomakkeesta

Kysymykset pienoispistoolivuoroihin ja ampumarataan liittyen voi osoittaa ratamestarille: ratamestari@hamalais-osakunta.fi