Viikkotiedote 18/2023

TIEDOTUSASIAT

1. Ei teeiltaa tiistaina 2.5.

Tiistaina 2.5. ei poikkeuksellisesti järjestetä teeiltaa. Muistathan, että omalla avaimella olet aina varausten ulkopuolella tervetullut viettämään aikaa osakunnalla. Avaimen voi noutaa 15 € panttia vastaan toiminnanohjaajan päivystyksestä, ja varauskalenteriin pääset hamis.skedda.com/booking

2. Kirjaston poistokirjat jakoon osakuntalaisille 3.5.

Kokoelmasta poistetut teokset ovat kirjaston asiakkaiden ilmaiseksi noudettavissa kirjastossa keskiviikkona 3.5. klo 9.00 alkaen.

Poistoissa on tällä kertaa erityisesti oikeustieteen, teologian ja kasvatustieteen kirjallisuutta, mutta jonkin verran myös muita aihepiirejä koskevia teoksia.

Poistokirjat pidetään esillä ainakin toukokuun ajan. Nopeat ovat tässä etusijalla!

3. Hämäläis-Osakunnan kirjaston lehti- ja asiakaskysely kevät 2023

Kirjaston asiakaskysely on auki 17.4.-3.5.2023.

Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa asiakkaiden kokemuksia kirjaston palveluista, muun muassa työpisteistä, tiloista ja niiden viihtyvyydestä, aukioloajoista sekä verkkokirjastosta. Asiakaskyselyn yhteydessä toteutetaan myös lehtikysely.

Kyselyyn vastaaminen vie alle 10 minuuttia ja kaikki vastaukset ovat nimettömiä. Kyselyn tuloksia hyödynnetään kirjaston toiminnan ja palveluiden kehittämisessä.

Kiitos kaikille vastanneille!

Linkki kyselyyn

4. Osakuntabaarin ja kirjaston toukokuun poikkeusaukioloajat

Osakuntabaari:
keskiviikko 17.5. suljetaan klo 14
torstai 18.5. suljettu (Helatorstai)
perjantai 19.5. suljettu

Kirjasto:
to 18.5. suljettu (helatorstai)

TAPAHTUMAT

1. SavO-HO -kiitossitsit pe 5.5.

Hei kaikki savOlaiset ja hämisläiset,

SavOlaisten ja hämäläisten yhteinen elo tuli päätökseen, ja lusikat laitettiin jakoon, kun Uuden ylioppilastalon hissiremontti viimein alkukeväästä tuli päätökseensä. 😢 Kiitoksena hämäläisten avokätisestä vieraanvaraisuudesta sekä hyvin sujuneesta yhteiselosta savOlaiset haluavat järjestää yhteiset SavO-HO kiitossitsit Vinnillä eli Uuden ylioppilastalon 6. kerroksessa pe 5.5.2023. Cocktail-tilaisuus alkaa klo 18 ja pöytäosuus klo 19.

Sitsit kustantavat 16 € ja sekä savOlaisille että hämäläisille on omat kiintiöt. Ilmoittautuminen sulkeutuu ti 2.5. klo 23.59.

Ilmoittautumaan pääset tästä Google Forms -linkistä.

Pukukoodi: tumma puku ja osakuntanauha

2. HOS Big Bandin Swing-tanssit Malmin työväentalolla 5.5.

HOS Big Band tanssittaa toukokuussa Malmin työväentalolla mm. mukaansatempaavilla swing-klassikoilla. Mukana myös dj Minni the Moocher.

Lipunmyynti Kide.app:ssa

Lisätietoa tapahtumasta Facebookissa

Tervetuloa viihtymään ja tanssimaan!

3. 5.5. leffailta — Kourallinen dollareita, 1964

Perjantaina 5.5. klo 18 on jälleen leffaillan vuoro! Katsottavana on Sergio Leonen tunnetun dollaritrilogian vaikutusvaltainen ensimmäinen osa, ”Kourallinen dollareita” vuodelta 1964. Pääosaa esittää Clint Eastwood.

Rotten Tomatoes: 96%/8.20

4. Hämiksen bändikämpän avajaisbileet 12.5.

Kevään huipennus on täällä! Kiinnostaako fiilistely uuden (ja vanhan) musiikin parissa hyvässä seurassa? Hämiksen POP-Klubben järjestää OPEN STAGE-illan bändikämpän avajaisten yhteydessä 12.5. klo 19 alkaen. Bändikämpän avajaiset käynnistetään alkumaljoilla klo 19 bändikämpällä, minkä jälkeen siirrytään Hämiksen 3. kerrokseen viettämään Open Stage- iltaa. Avajaisten teemana on OPEN STAGE, jolloin Hämiksen 3. kerroksen valtaa musiikki. Open Stage alkaa n. klo 20 ja kestää klo 23 asti (jatkojen mahdollisuus on suuri). Tule mukaan juhlimaan musiikkia, Bändikämppää ja POP-Klubbenia!

Tapahtuma on kaikille osakuntalaisille, alumneille ja aveceille ilmainen. Jotta voimme arvioida osallistujamäärää pyydämme ilmoittautumaan etukäteen nettilomakkeella.

Mikäli haluat soittaa, ilmoittaudu mukaan esiintymään Open Stagelle tästä.

Voit esiintyä yksin tai yhdessä bändin kanssa. Esityksesi voi kestää muutamasta biisistä pitempään settiin.

Nähdään avajaisbileissä!

Lisätietoja tapahtumasta: Aki TG @Maaki ja Helmiina TG @helmiinalatvanen

5. Separaatiositsit x KSO torstaina 18.5.

Hämäläis-Osakunnan ja Keskisuomalaisen Osakunnan tiet erosivat vuonna 1931. Myöhemmin KSO vaihtoi kämppiksekseen Eteläsuomalaisen osakunnan ja vielä Hankeninkin, mutta muisto Kampinkadun yhteiselosta on säilynyt vähintään osakuntien väreissä.

Tämän tapahtuman ja yhteiselon muistoksi vietetään separaatiositsejä, jotka palaavat parin vuoden tauon jälkeen osakuntien kalenteriin – samalla päästään juhlimaan alkavia kesälomia kevään viimeisillä sitseillä!

Sitseillä tutustutaan molempien osakuntien sitsikulttuuriin, lauluihin ja jäseniin! Mukaan ovat tervetulleita kokeneemmat ja vielä kokemattomat sitsaajat – tässä tapahtumassa saat varmasti uusia tuttuja. Sitsit järjestetään KSO:n tiloissa Casa Academicalla torstaina 18.5. Alkumaljat kohotetaan klo 18:30 ja pöytiin siirrytään klo 19:00. Osakuntalaiset ovat lämpimästi tervetulleita juhlimaan 18 € osallistumismaksulla!

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 3.5. klo 13:00 ja päättyy jo nopeasti sen jälkeen – nyt kannattaa siis olla ajoissa hereillä! Lipunmyyntiin pääset tästä

Lämpimästi tervetuloa juhlimaan osakuntien yhteistä historiaa kevään viimeisille sitseille!

MITÄ? Separaatiositsit KSO x Hämis
MISSÄ? Casa Academica, Perhonkatu 6, 2. krs, 00100 Helsinki
MILLOIN? Torstaina 18.5., alkumaljat klo 18:30, pöytiin klo 19:00
MIKSI? Koska yhteisosakuntalaisuus
DC? Cocktail
LIPUT? Kide app ke 3.5. klo 13:00 / Osakuntalainen 18 €

6. HOResin marssi 18.5.

Haluatko haastaa itseäsi? Entäpä viettää iltapäivää nauttien kävelyvauhdissa merellisistä nähtävyyksistä Helsingissä ja Itä-Espoossa? Vastauksien laadusta riippumatta olet tervetullut osallistumaan HOResin järjestämälle marssille torstaina 18.5. ja marssin jälkeen huoltamaan itseäsi Hämäläis-Osakunnalle Hikiälle ainakin saunomisen merkeissä.

Marssi lähtee klo 12 Mannerheimin ratsastajapatsaan edustalta ja tarkoituksena on marssia noin 25 km paluun ollessa Hämikselle arviolta puoli kuuden aikoihin. Mikäli matka kuulostaa pitkältä, voi matkan varrelta liittyä mukaan ja marssia lyhyemmän matkaa. Marssin aikana pidetään pidempiä ja lyhyempiä marssitaukoja.

Päälle laita mukavat vaatteet ja jalkaan kengät, jotka eivät hierrä ja uskoisit selviäväsi niillä marssista. Mukaan ota vettä.

Marssi liittyy RESULin (Reserviläisurheiluliiton) Four Day March -etämarssitapahtumaan. HOResin kanssa on yhdessä marssimassa Akateeminen maanpuolustusyhdistys – ARU ry.

Tämä on loistava tilaisuus lähteä haastamaan itseään matalalla kynnyksellä, ketään ei jätetä matkalle. HOResin tapahtumassa ei tarvitse olla reserviläinen, mutta haittaakaan siitä ei ole. Tarkempia tietoja tulee ajankohdan lähestyessä. Seuraa tiedotusta! Kysymyksien ilmaantuessa ota epäröimättä yhteyttä: hores@hamalais-osakunta.fi

7. Juristikerhon kristot lauantaina 20.5.

Hämäläis-Osakunnan Juristikerho juhlii perinteistä Kristofferin maanlain 581. juhlaa sekä kerhon 88. vuosijuhlaa lauantaina 20.5.2023!

Perinteisen Juristikerhon perinteisin ja arvokkain juhla järjestetään tänä vuonna lauantaina 20.5. Hämäläisten talon Osakuntabaarissa!

Juhla alkaa cocktailtilaisuudella osakunnan neljännessä kerroksessa klo 17, jossa voi esittää tervehdyksen Juristikerholle! Cocktailtilaisuudessa Juristikerho tarjoaa alkumaljat ja erilaisia cocktailpaloja. Pöytiin siirrytään klo 18. Pääjuhlan ohjelmaan kuuluu erinomaisen kolmen ruokalajin illallisen lisäksi muun muassa juhlapuhe ja lautamiesten – ansioituneiden ei-oikkareiden – lyönti. Jatkoille siirrytään klo 00, ja sinne ovat tervetulleita kaikki Hämäläis-Osakunnan jäsenet!

Kristoille ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat juhlia kerhon tärkeintä ja loistokkainta juhlaa – opiskelualastasi riippumatta! Juhla on myös erinomainen tilaisuus tutustua Juristikerhon toimijoihin ja toimintaan.

Illalliskortti kustantaa (osakunta)fukseilta 32 €, 39 € vanhemmilta opiskelijoilta ja 48 € senioreilta ja osakunnan ulkopuolisilta opiskelijoilta. Vuosijuhlan pukukoodina on tumma puku ja akateemiset kunnia- ja arvomerkit.

Sunnuntain sillikselle lähdetään osakunnalta klo 12, ja palautumaan pääset varsin kohtuullisella 3 € hinnalla! Silliksen pukukoodi on haalarit.

Lipunmyynti alkaa Kide Appissa tiistaina 25.4. klo 20! Lipunmyyntiin pääset tästä

Mikäli koet tapahtumassa häirintää, voit matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä viestitse tai puhelimitse häirintäyhdyshenkilöihin. Heidät saat kiinni numerosta 040 135 5899. Tapahtumassa noudatetaan Hämäläis-Osakunnan turvallisemman tilan periaatteita, jotka löydät täältä. Tapahtumaan osallistumalla sitoudut näihin periaatteisiin.

Lämpimästi tervetuloa juhlimaan Juristikerhon vuoden tärkeintä juhlaa!

MITÄ? Kristofferin Maanlain 581. juhla – Juristikerhon Kristot
MISSÄ? Mylly (4. krs) ja Osakuntabaari (2. krs), Hämäläis-Osakunta, Urho Kekkosen katu 4-6 D, 00100 Helsinki
MILLOIN? Lauantaina 20.5., cocktail-tilaisuus klo 17, pääjuhla klo 18
MIKSI? Koska Juristikerhon tärkein juhla
DC? Tumma puku ja akateemiset
LIPUT? Kide App ti 25.4. klo 20:00 32 € / Hämiksen fuksi, 39 € / Hämiksen civikset, 48 € / seniorit ja muut opiskelijat, 3 € / sillis

8. Save the date: Jukolan viesti 17.-18.6.

Vuoden 2023 Jukolan viesti tapahtuu 17.-18.6. Porvoossa. Hämis lähettää kilpailuihin yhden joukkueen Venlojen viestiin ja toisen Jukolan viestiin. Laita päivämäärät kalenteriin jo nyt! Lisätietoja ja ilmoittautuminen tulossa pian!

Tulevat kokoukset:

Osakunnan toukokuun kokous 24.5.

Osakunnan kokous keskiviikkona 24.5. klo 18 osakunnan 3. kerroksessa Aulangolla.

Viikoittain toistuvat:

Maanantaisin maanantailenkki

Kokoontuminen osakunnan viidenteen kerrokseen Hikiälle kello 19 ja lähtö kello 19.15. Lenkki kulkee vakioreittiä Seurasaaren sillalle ja takaisin. Matkaa kertyy noin 10 kilometriä. Ketään ei jätetä jälkeen, ja juosta voi myös vain osan matkasta. Lenkin jälkeen Hikiällä on tarjolla eväitä ja lämmin sauna.

Maanantailenkki järjestetään yhteistyössä Satakuntalaisen Osakunnan kanssa. Lenkin vetäjänä ja yhteyshenkilönä toimii Mikko Mäkipää, puh. 0505822386.

Maanantaisin HOS Big Bandin treenit

HOS Big Band treenaa maanantaisin klo 18.30 – 20.30 Punaisessa Myllyssä (4. krs). Jos sinua kiinnostaisi soittaa big bandissä, tule rohkeasti mukaan! Lisätietoja saa sähköpostilla hos@hamalais-osakunta.fi tai Facebookin tai IG:n kautta @hosbigband

Tiistaisin HOLin kuorotreenit

Hämäläis-Osakunnan Laulajat treenaa tiistaisin klo 18-21 Punaisessa Myllyssä. Kuoron koelaulut järjestetään syksyisin ja keväisin kauden alussa. Jos koelaulut ehtivät mennä ohitse mutta haluaisit päästä mukaan, voit ottaa yhteyttä hol.rekrytointi@gmail.com. Kuoron toimintaa voi seurata Facebookissa tai Instagramissa @holchoir.

Tiistaisin teeilta

Teeillassa klo 19 alkaen osakunnan 3. kerroksessa aina vaihtuva osakunnan toimija – valiokunta tai kerho – tarjoilee naposteltavaa, herkkuja ja mahdollista ohjelmaa. Teeilta on matalan kynnyksen tapahtuma, johon voit tulla piipahtamaan tai viettämään aikaa pidemmäksi aikaa!

Keskiviikkoisin pelikerhon peli-ilta

Pelikerho kokoontuu pelaamaan lautapelejä keskiviikkoisin klo 18 alkaen osakunnan 3. kerroksessa Aulangolla.

Torstaisin HOResin pienoispistoolivuorot

Pienoispistoolivuorot jatkuvat jälleen torstaisin klo 18 alkaen. Ilmoittautuminen löytyy lomakkeesta

Kysymykset pienoispistoolivuoroihin ja ampumarataan liittyen voi osoittaa ratamestarille: ratamestari@hamalais-osakunta.fi